DigiTodayn uutinen:
"Saksan viime vaalien yhteydessä tv-ruudulla pilkotti usein Microsoftin logo. Paikallinen Linux-liitto syytti yleisradioyhtiö ARD:ta piilomainonan sallimisesta ja vei jutun oikeuteen. Yritys on nyt ilmoittanut, että logo ei tule enää esiintymään sen vaaliohjelmien grafiikkatauluissa.
Aluksi yleisradio pyyhki kätensä Microsoftin logon esiintymisestä sen vaaliohjelmissa ja heitti vastuun siitä niissä tulostiedottajana toimineelle mielipidetutkimusyritys Infratestille. Tulostiedottaja taas perusteli softajätin logoa grafiikkatauluissaan tämän teknisellä panoksella tulospalveluun.
Linux-liiton mielestä kyseessä oli piilomainonta ns. grafiikka-sponsoroinnin muodossa. Tuollainen sponsorointi, kuten jonkin firman maininta kellotaulun yhteydessä on sallittu urheilulähetyksissä, mutta kyseenalaistaa ajankohtais- ja uutislähetysten arvovaltaa ja uskottavuutta.
Linux-liitto ja ARD ovat nyt ottaneet kiistansa pois oikeudesta. Yleisradioyhtiö ei tosin vieläkään näe asiassa omaa rooliaan, vaan esittää logon poistumisen syyksi vain palvelutoimittajansa Infratestin yhteistyön päättymisen Microsoftin kanssa yleisradion vaalitulospalvelulle."
Jotenkin vain, että voi itku!! Tähänkö tämä Microsoft vs. Linux tappelu menee. Ei voi muuta kuin ihmetellä sitä, että ihmiset on typeriä. Televisiossa näkyy nyt mitä ihmeellisimpiä logoja mitä ihmeellisimmissä ohjelmissa. Mutta ilmeisesti Linux-kannattajien itsetunto on niin kuralla että tällaistakin täytyy tehdä.
Mielestäni pitäisi hyväksyä asiat, Microsoft on jees ja Linux on jees. Kaikille löytyy käyttäjänsä ja hyvä niin. Miksi mennä typeryyksiin. Tämä ei mielestäni kauheasti ajanut sitä asiaa että ihmiset siirtyisivät Microsoftista Linuxin käyttäjiksi. Äly hoi älä jätä!